Persoonallisuus vai sairaus

Kotona taas, koko perhe. Tai itse asiassa puolisoni pääsi kotilomalle jo juhannukseksi, mutta se oli kyllä vaisuin juhannus kautta meidän perheen aikojen.

Sain kotiutumisaamun hoitopalaverissa ankarat ukaasit, etten vaan kuvittelisi vaimoni olevan vielä kunnossa, että itsemurhariski on edelleen korkea. Niin kuin en olisi viime vuosien aikana oppinut aiheesta yhtään mitään.

Nyt hoidossa on vaihteeksi bipo-kylki edellä. Onneksi cocktailiin saatiin sentään mielialaa nostavakin lääke mukaan. Kevään ajan kun pyrittiin pelkästään tasaamaan … ja tasaantuihan se, jatkuvaan syvään alakuloon ja itsetunnottomuuteen.

Itse asiassa bipo-diagnoosin tärkein osa on puolisoni totaalinen tapa tehdä työtä … siis silloin kun hän on työkunnossa, mitä hän ei ole pitkään aikaan ollut. Mutta kuinka paljon siitä on persoonaa ja kuinka paljon sairautta?

Lääkitykseen lisätyn, aiempina vuosina suht’ haitattomaksi osoittautuneen mielialalääkkeen annostus on kuitenkin paljon pienempi kuin viime kesänä. Tänä kesänä pelätään ilmeisesti paljon enemmän mielialan nousua kuin depressiota. Ota näistä sitten joku tolkku.

Tai kuten eräs hoitaja vaimolleni sanoi ”mistään ei saa innostua”. Mutta onko se voimakastahtoiselle, temperamenttiselle ihmiselle enää elämistä vai pelkkää olemista. Onneksi meillä on lapsi, muuten pahaa pelkään, että hän hyvänä päivänä toteaisi, että jos elämä on tällaista, se ei ole elämisen arvoista.

Joskus tuntuu siltä, että psykiatreilta unohtuu helposti, että siellä aivokemian takana on myös ihminen … ja perhe ja parisuhde.

Mielenterveyspotilaiden puolisoista yli kolmannes sairastuu depressioon. Mutta kuinka moni eroaa ennen sairastumistaan? Sekin olisi mielenkiintoista tietää.