Painostavaa tukea

Viikonloppuna syvällisempi keskustelu eli ajattelemisen aihetta.

Olen yrittänyt vuosien varrella kannustaa pahimpinakin oksennusaamuina, että kyllä sinä jaksat, että illalla sinä voit paremmin, ettei niille tai näille peloille ole mitään syytä, että kyllä sinun pitäisi lähteä sille kurssille, että soittaisit nyt ystävillesi, et ole nähnyt heitä pitkään aikaan...

Mutta ... puolisoni on kokenut sen painostamisena ja pakottamisena. Että olen kamalan kova. Ettei hän kohta enää kestä vaan hänen on päästävä pois, mutta mihin hän menisi ilman tuloja saati asuntoa?

Mistä tuli tietysti se kysymys, että asuuko hän minun kanssani vain olosuhteiden pakosta...

Ja vaikka tuo kirpaisi, huomasin tänä aamuna tosiaan painostavani vaimoani ... lähtemään sovittuun tapaamiseen sairaanhoitajansa kanssa. "En jaksa" tuli kuultua varmaan 20 eri muodossa, mutta lopulta hän joi keittämäni kahvin ja söi tekemäni voileivän ja lähti. Onneksi itselle sattui vapaa aamu, niin saatoin olla paikalla painostamassa, sillä heidän oli tarkoitus puhua viime aikojen lääkitysongelmista.

Sain viikonloppuna kuulla myös olevani kiukkuinen ja osoittavani mieltä töihin lähtiessäni. Väsymisen ja turhautumisen kyllä tunnustan viime kuukausilta, ja se varmasti näkyy myös päälle. Mutta mielen osoittaminen on mielestäni tosi tyhmää, enkä taatusti tee sitä tahallani.

Paitsi että tänä aamuna olin välillä niin kiukkuinen, että varmasti puhisin mielen osoittamiseksi tulkittavalla tavalla.

Olisi vaan joskus mukava pystyä puhumaan samalla mitalla takaisin ilman tuomiota syyttelystä tai rauhoittavia vaativaa ahdistusta.

Eli kyllä tässä on katkeruuttakin ilmassa, enkä pysty enää pitämään sitä kokonaan piilossa.