Salakyyneleitä

Kuka välittää mielenterveyspotilaan perheen tunteista, surusta, pelosta ja turhautumista?

2007-07-23

Paitasilppua

Psyyken lääkkeiden kanssa ei pitäisi paljon juopotella. Mutta iltana muutamana mökillä oli tarkoitus ruoan päälle ottaa yhdessä lasilliset hyvää viskiä. Sillä seurauksella, että yöllä oli viskipullon lisäksi myös punkkupönikkä tyhjänä.

Kai tarkoitus oli yrittää keskustella; Tuloksena oli rumaa örvellystä.

Eikä se ollut niitä lääkkeitä syövä vaimoni vaan minä, jolle hyvän viskin tuhlaaminen aiheutti ongelmia, vaikka tyhjensimme kuppia tasatahtiin. ”Keskustelu” lipsahti molemminpuolisen ärsyttämisen puolelle sillä seurauksella, että tartuin lopulta vaimoni paitaan ja repäisin sen halki. Onneksi lapsi ei nähnyt, mutta valitettavasti hän oli saaressa meidän kanssamme.

Se ilta ei ollut meiltä kummaltakaan kovin edustava suoritus vanhemmuudessa.

Vaimo ei syytä minua paidasta eikä käsivarteensa tulleesta mustelmasta. Hän tietää miten taitava hän on piikittelemään. Eikä hänen tarvitsekaan syyttää, hoidan sen puolen ihan itse.

Olen miettinyt tapahtunutta paljon, eikä sitä voi mielestäni selittää pelkällä suuttumuksella. Mukana oli myös vahva seksuaalinen ulottuvuus, jota ilman tilanne ei olisi edennyt niin pitkälle.

Viime kesänä puolisoni kaipasi nimenomaan aggressiivista, jopa väkivaltaista seksiä. Tänä kesänä tilanne on ollut kuitenkin toisenmoinen, vaikka toivoin naivisti viime kesän toistuvan. Sen sijaan kesäelo on ollut unista, tasaista ja hiljaista myös parisuhderintamalla. Paidan repimisessä olikin mukana myös annos seksuaalista turhautumista ja väkevä muistikuva siitä, että ”tätähän sinä halusit”.

Mitä olisi tapahtunut, jos lapsi ei olisi ollut mökillä? Tajusin onneksi viskistä huolimatta, että nyt seis! Mutta jos olisimme olleet kahdestaan, tilanne olisi voinut päättyä tosi rumasti … tai ehkä se olisi sittenkin ollut vaimoni fantasian täyttymys. Sen hetken tunnelma oli joka tapauksessa hyvin ristiriitainen. En osaa sanoa, oliko vaimoni järkyttynyt vai innoissaan vai kenties sekä että. Eivätkä omatkaan tunteeni kovin yksiselitteisiä olleet. Tajusin omakohtaisesti, miksi vaimoni joskus kokee agression ja seksuaalisuuden liittyvän niin vahvasti toisiinsa.

Mutta tämän kesän muiden iltojen perusteella oli todennäköisesti parempi, että tilanne ei edennyt paidan repimistä pidemmälle. Paidan repimisen voi vielä saada anteeksi.

- - -

Miksi näistä on niin vaikea puhua? Olisi niin paljon helpompaa, jos minulle voisi kertoa suoraan, millaista miestä minulta tänään ja tällä viikolla ja tänä kesänä kaivataan ... ja minä voisin kertoa avoimesti, millaista naista minä puolestani kaipaan.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home