Sorkintaa

Lääkitystä ei pitäisi lähteä sorkkimaan omin päin, mutta ymmärrän vaimoani valitettavan hyvin. Sivuvaikutukset ovat joskus tuntuneet taudin veroisilta. Tällä kertaa vaimoni päätti tiukasti sinnitellä uuden lääkityksen kanssa ne pari kuukautta, jonka jälkeen sivuvaikutusten piti alkaa helpottaa.

Tällä kertaa ongelmana on ollut uneliaisuus. Aiemmin voimia syöneet valvomiset vaihtuivat 12-14 tunnin yöuniin ja parin tunnin päivänokosiin. Eikä loppupäiväkään mitään virkeyden juhlaa ollut.

Valitettavasti unisuus ei helpottanut parissa kuukaudessa.

Se on aika ankeaa perhe-elämää, kun puoliso nukkuu kun lähdet töistä, ja on menossa nukkumaan kun tulet töistä. Monena iltana olin vain yksin. Luin, katsoin televisiota, yritin tehdä töitä, itkin ja masturboin, kun en ollut liian alakuloinen.

Ensin puolisoni jätti unisuutta aiheuttavan lääkkeen väliin aina kun illalla piti tehdä jotain, käydä teatterissa, tavata ystäviä … tai kun aamulla piti tehdä jotain. Jos lääkkeen syö illalla, aamulla ei ole asiaa ylös ennen puoltapäivää, tai pikemminkin yhtä iltapäivällä.

Ja aina välillä hänkin haluaa istua ja jutella iltaa miehensä kanssa.

Tällä hetkellä en itse asiassa edes tiedä, syökö hän kyseistä lääkettä enää. Muut kyllä reseptin mukaan. En ole uskaltanut keikuttaa venettä, sillä tilanne on ollut kohtalaisen vakaa. Paitsi että itse tunnen oloni päivä päivältä ahdistuneemmaksi.