Salakyyneleitä

Kuka välittää mielenterveyspotilaan perheen tunteista, surusta, pelosta ja turhautumista?

2007-10-13

Intohimosta kumppanuuteen

Työ tekee ihmeitä. Vaimo sai kesällä koottua sen verran voimia että meni työhaastatteluun ja sai töitä, osapäiväistä, mutta kuitenkin. Ensi alkuun häntä pelotti töihin lähteminen joka aamu, mutta aina kun hän selvisi yhdestä päivästä kunnialla, hänen itseluottamuksensa kasvoi. Nyt häntä jo vähän harmittaa, miten helpolta työ tuntuu.

Sillä on iso merkitys, että on jokin syy nousta aamulla ylös ja lähteä ulos joka päivä. Ja perheen taloudellekin pieni lisätulo tekee hyvää. Hänen työttömyyskorvauksensa loppui aikoja sitten, ja olemme sen jälkeen eläneet minun palkallani ja hänen sairauspäivärahoillaan.

Tärkeintä on kuitenkin se, että hänen henkinen yleiskuntonsa on parempi kuin pitkään pitkään aikaan.

¤ ¤ ¤

Havahduin jokin aika sitten siihen, että meidän suhteemme on muuttunut viime kuukausina, tai ainakin minun suhtautumiseni tähän meidän suhteeseemme.

Kuten näistä merkinnöistä on voinut lukea, puolisoni sairaus ja lääkitys ovat syöneet tästä suhteesta intohimon, joskus koko sukupuolielämän pitkiksi ajoiksi. Ja se on vuosien varrella ahdistanut ja syönyt itsetuntoa aika lailla. Mutta viime aikoina se tai sen puute ei ole enää turhauttanut minua samalla tavalla kuin ennen.

Olen kuulostellut tunteitani ja päällimmäiseksi on noussut kumppanuus ja huolenpito, intohimon jäädessä taka-alalle. En tiedä mistä on kyse, ehkä olen vain tulossa vanhaksi tai olen oppinut tyytymään osaani.

En kuitenkaan usko että intohimo olisi minusta kuollut, se on vain taka-alalla. Ja olen aika huolissani siitä, löytääkö se jonain päivänä uuden kohteen.

1 Comments:

At 10/14/2007 11:29 AM, Blogger ipi said...

Rakastaminen on päätös.
Jos teet sen päätöksen, että pysyt kumppanillesi uskollisena, intohimo ei löydä uutta kohdetta.
Jos kuitenkin annat itsellesi luvan, tiedostamatta tai tiedostaen, intohimosi löytää aivan varmasti uuden kohteen.
Sinun on tehtävä päätös. Kukaan muu ei voi sitä puolestasi tehdä.
En usko, että intohimo on vaimostasikaan kuollut. Se löytyy aivan varmasti. Ja aivan samalla tavalla hänenkin on tehtävä sama päätös.
Voi päättää rakastaa tai päättää luovuttaa. Kumpikaan päätös ei ole helppo. Voimia teille molemmille!

 

Post a Comment

<< Home