Toivo pelottaa
Toivo antaa voimaa selvitä kovistakin tilanteista, mutta toivon särkyminen tekee kipeää. Niin kipeää, että joskus toivoa alkaa pelätä.
Meillä syksy on mennyt todella hyvin, paremmin kuin vuosiin, ja minulla pitäisi olla kaikki syyt herätellä toivoa paremmasta huomisesta. Että vaimolla olisi edessä pitkä hyvä kausi. Että tässä parisuhteessa elettäisiin vielä joskus muillakin kuin sairauden ehdoilla. Että myös muilla perheenjäsenillä olisi oikeus näyttää negatiiviset tunteensa.
Tai no, kyllähän ne negatiivisetkin tunteet sieltä välillä purskahtelevat, vaikka kuinka yrittäisi pitää ne sisällään.
Mutta, minua on alkanut pelottaa. Pelkään, mitä sitten kun toivo taas kuolee. Selviänkö siitä? Uskallanko enää toivoa?
posted by Halistin @ 4.11.07
4 Comments:
Kuulostaa pelottavan tutulta.
Toivo voi pelottaa myös masentunutta. Niin kuin minuakin. Oikeastaan huomasin sen vasta kun putosin kovaa ja korkealta.
Luulin jo voivani paremmin. Niin luuli myös mieheni. Nyt olemme molemmat ymmällämme koska tilanne näyttää pahemmalta kuin koskaan aiemmin.
Minulle toivo on vitsi. Ei muuta "toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato"
Hei !
Karmeeta totuutta on se, ettei kaksisuuntaisen elämä ole tai tule koskaan olemaan ns. normaalia, mutta sinä sen varmaan jo tiedätkin.
Perheelle se on raskasta, mutta kaksisuuntaiselle itselleen vieläkin raskaampaa. Kun tietää, että sairaus on parantumaton ja elinikäinen.
Kuitenkin niitä hyviäkin jaksoja on ja niiden vuoksi sitä kai jaksaa sinnitellä eteenpäin. Jos koet, että et uskalla olla oma itsesi, niin eikö sinulla olisi mahdollisuus purkaa tuntemuksiasi esim. OMT:n ryhmässä ?
http://www.omaisten.org/jasenjarjestot.php
Kerään uuteen bipoblogiini linkkilistaa näistä lokistanian bipoblokeista. Saanko laittaa siihen linkin tänne sinun blogiisi ?
http://karhusahaa.vuodatus.net/
Kiitos jo etukäteen ja onnea! :)
Post a Comment
<< Home