Joulu paketissa

Joulunpyhät menivät pitkästä aikaa ilman suurempia ongelmia. Useana vuonnahan lähtökohtana on ollut se, joutuuko vaimo menemään jouluksi osastolle vai ei. Kaikki se kiire ja hösääminen ja sukuloiminen on vaan ollut hänelle liikaa. Tänä vuonna hän sen sijaan jopa odotti joulua!

Itse jouluna isäukko tekikin sitten parhaansa, että tämäkin joulu menisi bentsoja napsiessa. Hän on muuten auttavainen ja huumorintajuinen mies, voimakas persoona ja rakas ihminen meille kaikille, mutta viina ei sovi hänelle yhtään. Ei hän riehu eikä räyhää vaan höpöttää ja kuvittelee, ettei kukaan huomaa hänen piipahtavan varastossa puolen tunnin välein ja juttujen muuttuvan vähitellen yhä sekavammiksi.

Kaiken muun lisäksi isoisä on pojallemme todella tärkeä ihminen, roolimalli ja esikuva. On surkeaa nähdä, miten hän juomisellaan romuttaa tätä ihailua.

Yritin sanoa isälleni, että vaikka vaimoni kunto on pitkästä aikaa paremmalla tolalla, ylimääräisiä kuormitustekijöitä ei tosiaankaan kaivattaisi. Se keskustelu ilmeisesti pelasti jouluaaton, mutta jo joulupäivän iltana, muiden mentyä nukkumaan tapaninpäivän aterialle varatut viinipullot katosivat kaapista.

Onneksi vaimoni reagoi kiukulla ja raivolla, ei masennuksella ja ahdistuksella, kuten niin monta kertaa aiemmin.

Uniturvaa

Jokelan tragedia näkyy meillä makuuhuoneessa. Viime talven ja kevään tilanteiden jälkeen lapsi löytyi aamulla yhä useammin meidän vuoteestamme. Jokelan jälkeen hän ei ole enää nukkunut omassa vuoteessaan kuin yhden yön.

Eikä hän pysty nukahtamaan meidän vuoteessammekaan yksin, vaan myös äidin on oltava vuoteessa ennen kuin nukkuminen onnistuu. Uniturvana.

Vuode on kolmelle kohtalaisen ahdas, ja olenkin usein yöllä siirtynyt lapsen vuoteeseen nukkumaan. Vaimoni haluaa kuitenkin minut viereensä, ennen kuin hän pystyy puolestaan nukahtamaan. Useana yönä minut onkin haettu lastenhuoneesta takaisin sängyn reunalle tasapainoilemaan.

Mutta keneltä minä voin hakea uniturvaa, kun elämä pelottaa?

Nirunaruja

Taas on se aika vuodesta. Pimeys ja kylmyys syövät muutenkin voimia, ja sen lisäksi jokainen kadunkulma, jokainen lehti, joka ikinen mainosläpyskä on täynnä alusvaatemainoksia.

Sillä minä pidän kauniista alusvaatteista, pidän todella paljon, ja kaikki nuo mainokset muistuttavat minua niistä vuosia sitten ostetuista, jotka meillä keräävät pölyä vaatekaapin perukoilla.

Kaiken huippu oli varmaan se kun aloin kerran itkeä alusvaateliikkeen näyteikkunan edessä. Erehdyin hetkeksi miettimään, miten hyvältä esillä ollut setti näyttäisi vaimoni yllä. Voiko pateettisempaa miestä enää olla?

Pikkujoulut ovat pitsien ja nirunarujen kulta-aikaa. Panee miettimään, miksi juuri silloin pitää pukeutua iholle asti kauniiksi, kun oma puoliso ei ole mailla halmeilla?