Salakyyneleitä

Kuka välittää mielenterveyspotilaan perheen tunteista, surusta, pelosta ja turhautumista?

2008-02-10

Elämäntilanteen muutos auttaa

Hyvä kausi jatkuu edelleen. Elämä on ehkä vähän liiankin tasaista minun makuuni, sillä rakastuin taannoin vaimossani nimenomaan hänen räiskyvään temperamenttiinsa, jota joku voisi kutsua myös hypomaniaksi. Lääkityskin on vähitellen laskettu minimiin, rauhoittavia tai nukahtamislääkkeitä tai mielialalääkkeitä ei ole kaapissa enää lainkaan, vain mielialojen tasaajaa.

Elämäntilanteen muutos onnistui näemmä tekemään sen mihin vuosien lääkekokeilut eivät pystyneet.

Kuinkahan paljon Suomessa on samanlaisia tapauksia, joissa mielenterveyspotilas yritetään lääkkeillä sopeuttaa elämäntilanteeseensa sen sijaan että lähdettäisiin korjaamaan elämäntilanteesta kuormitustekijöitä pois. En väitä, että kaikki mielenterveysongelmat johtuisivat ympäristöstä, mutta kun ihmisellä on alttius esimerkiksi masennukseen, tilanteella on suuri merkitys sen masennuksen puhkeamiselle.

Suomalaisessa psykiatriassa on tällä hetkellä vallalla aivokemiaa painottava koulukunta, joka ei näe potilasta kokonaisena ihmisenä, jolla on myös perhe ja elämä. Kuvitellaan, että kaikki ratkeaa, kun oikea välittäjäaineventtiili saadaan aivoissa korjattua. Ehkä kannattaisi panostaa enemmän siihen, ettei sitä venttiiliä ylipäätään tarvittaisi.

Ja kun tilanne jatkuu pitkään, kun lääkkeiden sivuvaikutukset jylläävät vuodesta toiseen, se elämäntilanne muuttuu helposti yhä vaikeammaksi. Ja taas tarvitaan lisää pillereitä. Kunnes työ on muuttunut työkyvyttömyyseläkkeeksi ja avioliitto lasten tapaamiseksi joka toinen viikko.

Kuvittelin vielä vajaa vuosi sitten, ettei vaimollani ole enää muuta vaihtoehtoa kuin työkyvyttömyyseläke ja kova lääkitys koko loppuelämän ajan. Onneksi olin väärässä.