Sentitkin lasketaan

Edellisessä merkinnässä tuli sivuttua raha-asioita. Terveyttä ei voi tunnetusti mitata rahalla, mutta psyykkisellä sairaudella on myös taloudellinen puolensa.

Mielenterveyskuntoutujan tie takaisin työelämään tai työkyvyttömyyseläkkeelle on pitkä, eikä talouden romahtaminen ainakaan helpota sitä tietä. Pennin venytys ja syyllisyyden tunteet perheen rahatilanteesta ovat melkoisia kuormitustekijöitä.

Monen mielenterveyspotilaan työura katkeaa pitkiin ja toistuviin sairauslomiin, ja ennakkoluuloihin. Jos kuntoutuminen ja takaisin työelämään pääsy ei onnistu nopeasti, edessä on 500 päivää ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, sitten työmarkkinatukea, sitten ei mitään. Siinä masentuu ja ahdistuu jo tervekin ihminen.

Työmarkkinatuen loppumisen jälkeen voi sentään olla sairauslomalla, jolloin saa sairauspäivärahaa. Ennen sitä sairauslomaa ei kannata ottaa, koska se on pienempi kuin työmarkkinatuki. Ja päivärahoilla eläessä joka sentti lasketaan.

Sairauslomalla täytyy olla vähintään vuoden ajan ennen kuin voi pyrkiä työkyvyttömyyseläkkeelle. Kuntoutuminen on tässä vaiheessa taloudellinen riski. Jos töihin paluu ei onnistu, sairausloman keskeyttäminen on siirtänyt eläkkeelle pääsemistä taas vuoden päähän.

Mutta se riski kannattaa ottaa. Ainakin meillä arkeen ja osa-aikatyöhön palaaminen on auttanut paljon enemmän kuin lääkekaapillinen pillereitä. Eikä tässä työssä näyttäisi olevan edellisen työmaan kuormitustekijöitä.

Intohimosta kumppanuuteen

Työ tekee ihmeitä. Vaimo sai kesällä koottua sen verran voimia että meni työhaastatteluun ja sai töitä, osapäiväistä, mutta kuitenkin. Ensi alkuun häntä pelotti töihin lähteminen joka aamu, mutta aina kun hän selvisi yhdestä päivästä kunnialla, hänen itseluottamuksensa kasvoi. Nyt häntä jo vähän harmittaa, miten helpolta työ tuntuu.

Sillä on iso merkitys, että on jokin syy nousta aamulla ylös ja lähteä ulos joka päivä. Ja perheen taloudellekin pieni lisätulo tekee hyvää. Hänen työttömyyskorvauksensa loppui aikoja sitten, ja olemme sen jälkeen eläneet minun palkallani ja hänen sairauspäivärahoillaan.

Tärkeintä on kuitenkin se, että hänen henkinen yleiskuntonsa on parempi kuin pitkään pitkään aikaan.

¤ ¤ ¤

Havahduin jokin aika sitten siihen, että meidän suhteemme on muuttunut viime kuukausina, tai ainakin minun suhtautumiseni tähän meidän suhteeseemme.

Kuten näistä merkinnöistä on voinut lukea, puolisoni sairaus ja lääkitys ovat syöneet tästä suhteesta intohimon, joskus koko sukupuolielämän pitkiksi ajoiksi. Ja se on vuosien varrella ahdistanut ja syönyt itsetuntoa aika lailla. Mutta viime aikoina se tai sen puute ei ole enää turhauttanut minua samalla tavalla kuin ennen.

Olen kuulostellut tunteitani ja päällimmäiseksi on noussut kumppanuus ja huolenpito, intohimon jäädessä taka-alalle. En tiedä mistä on kyse, ehkä olen vain tulossa vanhaksi tai olen oppinut tyytymään osaani.

En kuitenkaan usko että intohimo olisi minusta kuollut, se on vain taka-alalla. Ja olen aika huolissani siitä, löytääkö se jonain päivänä uuden kohteen.