Paitasilppua

Psyyken lääkkeiden kanssa ei pitäisi paljon juopotella. Mutta iltana muutamana mökillä oli tarkoitus ruoan päälle ottaa yhdessä lasilliset hyvää viskiä. Sillä seurauksella, että yöllä oli viskipullon lisäksi myös punkkupönikkä tyhjänä.

Kai tarkoitus oli yrittää keskustella; Tuloksena oli rumaa örvellystä.

Eikä se ollut niitä lääkkeitä syövä vaimoni vaan minä, jolle hyvän viskin tuhlaaminen aiheutti ongelmia, vaikka tyhjensimme kuppia tasatahtiin. ”Keskustelu” lipsahti molemminpuolisen ärsyttämisen puolelle sillä seurauksella, että tartuin lopulta vaimoni paitaan ja repäisin sen halki. Onneksi lapsi ei nähnyt, mutta valitettavasti hän oli saaressa meidän kanssamme.

Se ilta ei ollut meiltä kummaltakaan kovin edustava suoritus vanhemmuudessa.

Vaimo ei syytä minua paidasta eikä käsivarteensa tulleesta mustelmasta. Hän tietää miten taitava hän on piikittelemään. Eikä hänen tarvitsekaan syyttää, hoidan sen puolen ihan itse.

Olen miettinyt tapahtunutta paljon, eikä sitä voi mielestäni selittää pelkällä suuttumuksella. Mukana oli myös vahva seksuaalinen ulottuvuus, jota ilman tilanne ei olisi edennyt niin pitkälle.

Viime kesänä puolisoni kaipasi nimenomaan aggressiivista, jopa väkivaltaista seksiä. Tänä kesänä tilanne on ollut kuitenkin toisenmoinen, vaikka toivoin naivisti viime kesän toistuvan. Sen sijaan kesäelo on ollut unista, tasaista ja hiljaista myös parisuhderintamalla. Paidan repimisessä olikin mukana myös annos seksuaalista turhautumista ja väkevä muistikuva siitä, että ”tätähän sinä halusit”.

Mitä olisi tapahtunut, jos lapsi ei olisi ollut mökillä? Tajusin onneksi viskistä huolimatta, että nyt seis! Mutta jos olisimme olleet kahdestaan, tilanne olisi voinut päättyä tosi rumasti … tai ehkä se olisi sittenkin ollut vaimoni fantasian täyttymys. Sen hetken tunnelma oli joka tapauksessa hyvin ristiriitainen. En osaa sanoa, oliko vaimoni järkyttynyt vai innoissaan vai kenties sekä että. Eivätkä omatkaan tunteeni kovin yksiselitteisiä olleet. Tajusin omakohtaisesti, miksi vaimoni joskus kokee agression ja seksuaalisuuden liittyvän niin vahvasti toisiinsa.

Mutta tämän kesän muiden iltojen perusteella oli todennäköisesti parempi, että tilanne ei edennyt paidan repimistä pidemmälle. Paidan repimisen voi vielä saada anteeksi.

- - -

Miksi näistä on niin vaikea puhua? Olisi niin paljon helpompaa, jos minulle voisi kertoa suoraan, millaista miestä minulta tänään ja tällä viikolla ja tänä kesänä kaivataan ... ja minä voisin kertoa avoimesti, millaista naista minä puolestani kaipaan.

Sorkintaa

Lääkitystä ei pitäisi lähteä sorkkimaan omin päin, mutta ymmärrän vaimoani valitettavan hyvin. Sivuvaikutukset ovat joskus tuntuneet taudin veroisilta. Tällä kertaa vaimoni päätti tiukasti sinnitellä uuden lääkityksen kanssa ne pari kuukautta, jonka jälkeen sivuvaikutusten piti alkaa helpottaa.

Tällä kertaa ongelmana on ollut uneliaisuus. Aiemmin voimia syöneet valvomiset vaihtuivat 12-14 tunnin yöuniin ja parin tunnin päivänokosiin. Eikä loppupäiväkään mitään virkeyden juhlaa ollut.

Valitettavasti unisuus ei helpottanut parissa kuukaudessa.

Se on aika ankeaa perhe-elämää, kun puoliso nukkuu kun lähdet töistä, ja on menossa nukkumaan kun tulet töistä. Monena iltana olin vain yksin. Luin, katsoin televisiota, yritin tehdä töitä, itkin ja masturboin, kun en ollut liian alakuloinen.

Ensin puolisoni jätti unisuutta aiheuttavan lääkkeen väliin aina kun illalla piti tehdä jotain, käydä teatterissa, tavata ystäviä … tai kun aamulla piti tehdä jotain. Jos lääkkeen syö illalla, aamulla ei ole asiaa ylös ennen puoltapäivää, tai pikemminkin yhtä iltapäivällä.

Ja aina välillä hänkin haluaa istua ja jutella iltaa miehensä kanssa.

Tällä hetkellä en itse asiassa edes tiedä, syökö hän kyseistä lääkettä enää. Muut kyllä reseptin mukaan. En ole uskaltanut keikuttaa venettä, sillä tilanne on ollut kohtalaisen vakaa. Paitsi että itse tunnen oloni päivä päivältä ahdistuneemmaksi.